Stop graffitifanaatikoille

Helsingin Sanomat uutisoi tänään Tapio Laakson torstaisesta uloskävelystä Helsingin julkisten töiden lautakunnasta. Stop töhryille -kampanjan esittelijänä toiminut Kauko Nygren oli pitänyt hillitöntä julistusta kaataakseen valtuustoaloitteen, jossa esitettiin laillisia graffitipaikkoja Helsinkiin.

Tapion teko oli hyvin ymmärrettävä, sillä Stop töhryille -kampanjan puuhamiekkosten puheet ovat jo pitkään edustaneet aivan käsittämätöntä fanaattisuutta. Tässä esimerkkejä vuosien varrelta:

“Graffiti on kuin syöpä, jos sille antaa sormen, se vie koko käden.” – Kauko Nygren Tapio Laakson mukaan yleisten töiden lautakunnassa 4.9.2008

“Rakennusvirasto on kehittänyt tapatöhrijä-termin. Sen mukaan valtaosa Helsingin tapatöhrijöistä asuu Kalliossa. Siellä oleviin ravintoloihin tulee tapatöhrijöitä myös muista kaupungeista.” – HS 20.2.2007

“Ennen graffiti oli hiphoppareiden itseilmaisua ja harrastus, nykyään töhryjä tekevät tapa- ja jengirikolliset, jotka todistavat rikoskelpoisuutensa kavereilleen töhryillään.” – MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma 1.10.2003, haastattelussa nimettömänä pysyttelevä vartija

“Töhrinnän torjuntaan erikoistunut vartiointiliike ja sen johtohenkilö on joutunut sijaiskärsijäksi töhryjen torjuntaan liittyvässä mediapelissä, jota on käyty näkyvästi useissa tiedotusvälineissä. Median taustavoimien tavoitteena on ollut pyrkimys supistaa merkittävästi “Stop töhryille” -projektin määrärahoja ja vaikeuttaa kaupunginvaltuuston vuonna 1998 töhrinnän torjunnalle asettamien tavoitteiden toteutumista.” – KAUPUNKI tekniikka, joulukuu 2003 (Näin siis Helsingin rakennusviraston oma lehti kommentoi graffitin torjunnan kovien otteiden noustua mediakeskusteluun.)

Kaiken muun lisäksi Helsingin töhrykampanja ei edes ole kovin tehokas. Se onnistui vähentämään graffitiin liittyviä rikoksia vuosina 1998-2003 kolmasosalla, kun esimerkiksi Belgian Bruggen kaupungin huomattavasti inhimillisempi Graffitia ja taidetta -ohjelma vähensi rikollisuutta 70% vuosina 1996-1998.

Toivottavasti nollatoleranssi kaadetaan Helsingissä jo ensi kaudella ja samalla estetään sen leviäminen muualle Suomeen.

3 kommenttia kirjoitukseen “Stop graffitifanaatikoille”

  1. Vallankumouksen hedelmiä :: Kaupunki on skitso :: September :: 2008:

    [...] Jehki Härkönen: Stop graffitifanaatikoille [...]

  2. Anssi:

    Toivottavasti nollatoleranssista ei luovuta Helsingissä.

  3. Jyri:

    Toivottavasti nollatoleranssista luovutaan Helsingissä

Jätä kommentti