Helsingin päihdehuolto pitää saada kuntoon
Sain sattumalta eilen useampia yhteydenottoja Helsingin päihdehuollon tilanteesta. Tässä lyhyesti ajatuksiani.
Eräs suurimmista tahroista Suomen sosiaalipolitiikassa on päihdehuollon heikko tila. Julkinen mielipide (tai ainakin äänekäs osa siitä) on jyrkästi etenkin laittomien päihteiden käyttämistä vastaan. Tästä huolimatta päihdeongelmistaan eroon haluava joutuu hoidon sijaan kummallisen byrokratian kynsiin.
Esimerkiksi korvaushoitoa varteen täytyy osoittaa, että taustalla on jo tietty määrä päihteiden käytön lopettamisen yrityksiä ja yrityksessä epäonnistumisia. Toisin sanoen täytyy ilmoittautua ensin yrittäjäksi, sitten ilmoittaa repsahtaneensa ja toistaa tämä useita kertoja. Katkolle saa taas jonottaa pahimmassa tapauksessa kuukausia.
Näiden ongelmien ratkaisemattomuus on raivostuttavaa, sillä byrokratian poistaminen ei maksa mitään ja katkon lisäresursointikin maksanee itsensä takaisin takaisin kiinni elämään päässeinä ihmisinä.
Kyse on siis asenneongelmasta. Se kuvastuu erityisen hyvin peruspalveluministeri Paula Risikon viime keväisestä lausunnosta, jossa hän vaatii tämän tilanteen vallitessa pakkohoitoa päihdeäideille.