Peruslogiikka
Kirjoitin viime viikolla Vihreään Lankaan kolumnin, jossa käsittelin perussuomalaisten vaalivoittoa. Kolumnin ideana oli osoittaa vääräksi väite, jonka mukaan perussuomalaiset keräävät kannatuksensa rasistisilta konservatiiveilta. Sen sijaan väitin, että he ovat onnistuneet puhuttelemaan esimerkiksi matalapalkkaisia ihmisiä, jotka ovat ennen äänestäneet vasemmistoa.
Arvelin saavani kritiikkiä kolumnista vasemmistolaisilta tutuiltani. Hieman hämmentävästi tästä kuitenkin raivoistuivat perussuomalaisten kannattajat. Jopa siinä määrin, että eräs heidän espoolaisista kaupunginvaltuutetuistaan teki asiasta tutkintapyynnön poliisille.
Tutkintapyyntö kohdistuu kolumnin viimeiseen virkkeeseen, joka kuuluu näin: “Mutta jos haluamme oikeasti tuhota perussuomalaiset, meillä täytyy olla keinoja parantaa heidän äänestäjiensä taloudellista asemaa.”
Sinänsä “tuhoaminen” on toki terminä kova ja sen käytöstä voidaan keskustella. Jälkimmäisessä lauseessa selvitetään kuitenkin se mahdollisen “tuhoamisen” keino: heidän äänestäjiensä taloudellisen aseman parantaminen.
Otan kuitenkin palautteen vastaan ja lupaan olla jatkossa kirjoittamatta positiivisesti perussuomalaisista.
20.11.2008 at 22:18
Oho, aika absurdi soppa oli syntynyt kolumnisi väärinlukemisen seurauksena tuonne Vihreän Langan sivuille. Sääli, ettei oikeaa keskustelua teemasta tunnu syntyvän oikein missään mediassa…
Se, että juuri viimeinen kappale on herättänyt niin paljon närää, kertoo ilmeisesti siitä, etteivät perussuomalaiset toivo äänestäjiensä aseman parantumista ;).
Noh, syytteen nostamista tutkintapyynnöstä huolimatta tuskin tarvinnee pelätä tai jos tarvitsee, niin sitten on kyllä jossain vikaa.
21.11.2008 at 12:19
Ei sinun kolumniasi kukaan ole lukenut väärin, eikä tässä ole edes kyse sinun kirjoituksestasi. Kysymys on vain tiettyjen ihmisten vastauksesta vihreiden(kin) harjoittamaan mustamaalauskampanjaan. Vai mitä olet mieltä Jussi Halla-ahosta rikokseen yllyttäjänä? Että Halla-aho oikeasti yllyttää ihmisiä raiskaamaan vihreitä naisia?
21.11.2008 at 18:10
Itsekin kyllä hetken pohdin tuhoamislauseen takana olevia ajatuksia. Minusta se tuntui enemmän vihreiden, tai yleensäkin perussuomalaisia mahdollisena peikkona näkevien, herättelyltä todellisuuteen.
Nythän perussuomalaisista on maalattu aikamoista peikkoa useammassakin paikkaa (rivien välissä tai suoraan). Tämänkaltaisesta demonisoinnista hyötyy fiksujen ihmisten maassa vain demonisoinnin kohde.
Sinällään, olen harvinaisen samoilla linjoilla Arhinmäen kanssa tässä asiassa. Vaikka hän ei sitä kokoomuksen sloganilla ilmaisekaan – niin vastakkainasettelu aika on ohi, ja 60-luvun poliittiset juoksuhaudat ovat auttamattomasti vanhentuneita. Siksi olen pitkälti samaa mieltä Amandan kanssa: olisi miellyttävää että puoluekentän käynnissä olevasta muutoksesta voitaisiin keskustella fiksustikin ja (omana lisäyksenäni) erityisesti asioiden oikeilla nimilllä.
21.11.2008 at 18:31
Koko jupakka kuulostaa aika tarkoitushakuiselta väärinymmärtämiseltä. Vielä huolestuttavammalta minusta kuitenkin vaikuttaa tämä tutkintapyyntöjen tehtailun kasvava trendi.
21.11.2008 at 19:33
Heidi Hautala kirjoittaa pamfletissaan Venäjä-teesit:
“Muutama rikos- tai ekstremismisyyte ja -tuomio hyydyttää blogimaailman yhteiskunnallisen keskustelun nopeasti. Bloggaajia vastaan on nostettu myös ensimmäiset syytteet “vihan lietsonnasta”, jollaiseksi voidaan tulkita vaikkapa milisin otteiden arvostelu.”
Vihreiden kannattajana olen pahoillani, että tämä hyydyttäminen on lähtenyt käyntiin Suomessakin – Vihreät Naiset ry:n toimesta.
28.11.2008 at 15:32
Jos voit parantaa taloudellista asemaani niin lupaan äänestää vihreitä. Aika pirun vaikeata se saattaa olla koska statistisesti olen jo hyvinkin korkealla keskitulotasoa nähden.
Onnea yritykseen, ja varmistit sen että ainakin yksi henkilö äänestää PS:ää tulevaisuudessakin.
Kiitos.
20.12.2008 at 03:53
Yhdyn edelliseen kirjoittajaan. Itse tienasin 170 te viime vuonna, joten myös minunkin taloudellisen aseman parantaminen voi olla vaikeaa poliittisin keinoin. PS:n kannatukseni pohjautuu muihin tekijöihin kuin köyhyyteeni.
5.1.2009 at 17:14
Vanhana vihreän aatteen ja liikkeen kannattajana tekee pahaa seurata näiden jehkien sun muiden vihreiden naisien touhuja.
Komsin aikoihin jolloin minäkin toimin liikkeessä oli edes joku järki ja ymmärrys siitä miten asioita tuodaan julki ja miten ihmisiä”käsitellään”.
Kauas on tultu muutenkin niistä päivistä ja tuntuu jotenkin siltä että nykyään on vain tärkeintä egostelu ja oman “ainoan oikean totuuden julki kirkuminen”.
Romahdus on hyvin lähellä ellei asioiden nykytilaan nopeasti herätä mitä rohkenen epäillä.
Ei sitä tarvitse ihmetellä jos jotakin perussuomalaisia joukoin ihmiset uurnilla muistavat ja mikä tässä asiassa on huvittavinta
me syytämme siitä näitä ihmisiä!
Jumalauta,ei kansaa voi vaihtaa eikä kansa äänestä väärin!
Olisikohan aika perustaa kilpaileva liike vihreälle puolueelle?
7.1.2009 at 13:45
Kiitoksia kommenteista.
On selvää, että jokaisella puolueella on äänestäjiä kaikista eri tuloluokista. Referoin alkuperäisessä kommentissa tutkimusta, jossa seurattiin makrotason trendejä eri tuloluokkien äänestyskäyttäytymisestä Yhdysvalloissa. Sen mukaan neokonservatiivien kannatus olisi peräisin matalilta tuloluokilta, jotka ovat ennen äänestäneet vasemmistoa. Vastaavaa tutkimusta ei tietääkseni ole Suomessa tehty.
Korjattakoon vielä käsitys, jonka mukaan olisin Vihreiden Naisten jäsen. Heidän nykyisten sääntöjensä puitteissa se ei olisi edes mahdollista miespuoliselle henkilölle.
7.1.2009 at 21:40
Kiitos kun korjasit,katsos nimesi Jehki antaa tyhmemmälle varaa tulkintaan mutta olen siitä todella pahoillani.
Vanhuus, se ei tule koskaan yksin.
19.2.2009 at 23:18
“Otan kuitenkin palautteen vastaan ja lupaan olla jatkossa kirjoittamatta positiivisesti perussuomalaisista.”
No eipäs nyt masennuta muutamasta mellastuksesta. Eturintamassa aina räjähtelee molemmin puolin rintamaa. Ei ole syytä loukkaantua ja kääntää kaikkea nurinpäin. Loukatun hyppy suuresta jaloudesta katkeraan vihaan ei auta ketään.